Onnenähkyinen suomalaisuus leviää maailmalle?
Maailmalla oppii monta ihmeellistä asiaa kuten, että suomalainen, hiljainen aamubussi on luksusta, kreikkalainen kylätaverna on suomalaisen ”essonbaarin” vastine ja, että italialaiset eläkepapat potkaisevat päivän käyntiin ”caffè corretolla”, espressolla jossa on loraus grappaa eli pontikkaa. Emme me suomalaiset noin – heti aamusta – paitsi Tallinnan laivalla.
Helsingin Sanomissa oli juttu (Ulkomaat, A24 / su.11.03.2018) , jossa meitä ohjattiin ”paremmille tavoille”. Tällä kertaa esimerkkimaana oli Britannia, tuo kaiken hyvän käytöksen alkumaa. Englanniksi pitää sanoa: ”May I please have a white coffee”. Siis tuo tärkeä please-sana, jolle ei suomen kielessä ole sujuvaa vastinetta. Siksi saatamme sortua tokaisemaan: ”Yksi kahvi maidolla”. Niin sivistymätöntä, siis niin…
Jo aikaa sitten tilasin lontoolaisessa pubissa pienen lager-oluen. Kun olin sanonut viisi kertaa ”one small lager” eikä mitään tapahtunut, aloin hermostua. Sitten kyyppi, nuori tyyppi, nojasi tiskiin, katsoi silmiin ja sanoi ”please”. Sain oluen – ja opin.
Hollantilainen ystäväni kertoi Suomeen töihin tulleesta englantilaisesta, joka oli manaillut: ”Mitä hittoa teen noiden suomalaisten kanssa? Ne tuijottavat vain kenkiään kun pitäisi keskustella”. Tosi juttu. Ajat ovat muuttuneet. Seurasin kuinka pääministeri Sipilä kohdatessaan herra Junckerin – siellä EU:n ytimessä – taipui halaukseen ja poskipusuun. Sipilä! Kehonkieli kertoi, että mieluummin mies olisi halannut kempeleläistä petäjää. Se luontevuus! Onko pakko jos ei haluu? Halaukset tuntuvat hyvältä vain aidosti tehtynä. Pitääkö meidän taipua kaikkeen kaikessa?
Saksalaiset matkailijat valloittivat 1960 ja -70-luvuilla takapajuista maatamme omilla eväillä täytetyillä VW-Klein-busseillaan ja telttailivat missä halusivat. Uuden matkailuaallon aloittivat brittiläiset jouluturistit ja nyt aasialaiset ovat löytäneet Lapin eksotiikan. Suomi on taas kartalla.
Mistä turistit nauttivat Suomessa? Räiskyvästä nuotiotulesta, nokipannukahvista, yöunista "lumijurtissa", hurtista huumorista ja aidosta elämästä – ennen muuta hiljaisuudesta. Nii-in, hil-jai-suu-desta. Olemmeko turhaan treenanneet poskisuudelmia ja turhan kälättämistä eli ”smooltookkia”. Olisiko meillä opetettavaa maailmalle? Jos suuntaus on, mikä se on nyt Lapissa, vastaus voisi olla: Kyllä.
Kuulemani mukaan tuleva turistivillitys on mökkimatka Saimaan saareen, jossa maailmankansalaisille opetetaan oikean ja aidon elämän alkeita. Turistit viedään tervatulla soutuveneellä saareen (puhelimet, läppärit ym. turhuudet on kerätty pois), jossa he pilkkovat ensin saunapuut ja kantavat veden saunaan. Tuli kiukaan alle syttyy tuohuksella tai tervaskiehisillä, sitten poiketaan koivikkoon sitomaan vastat eli vihdat. Istutaan ja juodaan kaljaa.
Saunan lämmetessä paistetaan makkaraa, juodaan kaljaa kera Kossu- naukun, läimitään hyttysiä, mennään saunaa ja käydään uimassa. Saunotaan taas, vaihteeksi makkaraa, kaljaa ja Kossua. Läimitään ja painitaan. Ilta huipentuu siihen, että istutaan kuistilla olutpullo käden ulottuvilla ja tuijotetaan kaihoisasti hämärtyvälle, peilityynelle järvenselälle onnesta ähkien – aina aamuun asti. Järven hämyssä huutelee kuikka kaihoisasti.
Muutaman retriittipäivän jälkeen turistit soudetaan maihin. Kaikki ovat onnellisia. He vannovat rakastavansa Suomea ja palavaansa uudelleen sekä levittävänsä maailmalle suomaista elämänfilosofiaa – hiljaisuutta. He ovat vihdoin löytäneet maan, jossa on turha turista joutavia, kun pienemmilläkin puheilla pärjäilee.
Karjalaan ja Savoon ei taida kannattaa noita hiljaisuutta etsiviä turisteja viedä? Kalkattavat yhtenään ja siirtävät puheissaan ymmärtämisvastuunkin turisteille?
Ilmoita asiaton viesti
#1 Kun ranskalainen nuori mies tuli ensimmäisen kerran kotiimme, hän ei puhunut suomea, savoa, ei hiljoo eikä kouvvoo!
Äitini, joka oli kovin mieltynyt nuorukaiseen, pyysi syömään poikaa, joka sillä kertaa keikkui pihakoivussamme.
Kun vastareaktiota ei tullut, savolainen äitini, minkään muun maan kieltä taitamattomana, korotti äänensä huutoon, luullen, että pojalla on huono kuulo!
Niin, että näinkin voi käydä ulkomaan kävijälle, Savossa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä meillä on oma please.
– Voisinko saada maitokahvin
– Saisinko laskun
etc.
Ilmoita asiaton viesti
Veli T: Kyllä juuri noin on – konditionaali muuttaa tokaisun pyynnöksi, pehmentää.
Kommettiin 1: Joo tuokin voip olla totta ettei Savoon – ainakaan hiljentymään.
Ilmoita asiaton viesti
Turistit voisi tuoda lounais-Suomeen hiljentymään.
-Kaffe. (=I’ll have a nice cup of coffee, please.)
-kaksysikyt. Otaks kuiti? (= Here’s your coffee, sir. That’s 2,90 please. Anything else?)
-E. (= No, this will do. Thank you very much.)
Ilmoita asiaton viesti
Korjaus: eli kakskytyks jne…. jokainen ammattinsa osaava kassalla työskentelevä asiakaspalvelija Lounais-Suomessa tietää että joka lauseeseen tulee sana eli ensimmäisenä….
Ilmoita asiaton viesti
# 4; Ei oikein taivu tuo lounainen murre, mutta eräiltä se onnistuu:
Mää.Mää.Määmää. Kyl mää ossa, mää kyl tiärä! Mää kyl pysty. Mää en siärä. / Sää et mikkä, see ei kukka, en mää viitti teijä mukka. Jne. Lainaus Harri Kumpulaisen kirjasesta Kui mul kukki?
# 11. Se on konsonantista kii. Tarkkaa hommaa tuo lounais-Suomen murre; yksi kirjain muuttaa sanaa aika paljon ja saa sen kuulostamaan aidommalta.
Ilmoita asiaton viesti
Sattumoisin perheeni on kytköksissä Ranskaan. Viime viikolla saimme vieraita Ranskasta, poskisuudelmien maasta.
Nuorempi ikäpolvi, joka on kasvanut Suomessa, kavahti poskisuudelmia tarjoavia vieraita.
Kulttuurien eroavuudet ovat ja pysyvät.
– – –
Anekdootti entisestä elämästäni! Ensimmäinen kohtaamiseni ranskalaisen puolisoni perheeseen oli kiusallinen. He suukottelivat. Itse, suomalaisena, en kokenut sitä luontevaksi. Tosin, olin oppivainen ja opettelin.
Lapsuusperheesämme emme edes halanneet. Kättä päivää, oli ainoa tapa tervehtiä ja kohdata.
Halaaminenkin on ollut, ainakin minulle, outoa. Nykyisin, kaikki halaavat.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä anekdootti. Tutulta tuntuu.
Joidenkin kanssa ja jossain halailu tuntuu hyvältä. Mutta olen miettinyt; onko ihan pakko tehdä jotain, joka ei ehkä tunnu hyvältä ja aidolta eikä kuulu kulttuuriin. Eikö aito sydämellinen läsnäolo ja reilu kättely riitä aluksi… siitä se sitten etenee, kuten varmasti olet itsekin tuon oppinut – ja sitten kas, tuntuu oudolta ja kylmältä jos tulija ei halaakaan ”porstuassa”.
Ilmoita asiaton viesti
#13 Ranskassakaan ei kaikkia suukotella! Poskipusut kuuluvat vain sisäpiirille, viraampia kätellään. Mutta, nyt näyttää siltä, että meillä, olkoonpa mikä tahansa palkintojenjakotilaisuus, palkitsijat pyrkivät poskille. Olen havainnut, että se ei oikein luonnistu – olisko jotain jäljitelmää. Mielestäni ei kuulu kulttuuriimme.
Halaaminen on tunnesidonnaista. On ihana halata lastenlapsiaan, jotka itsekin hakevat mummin syliä. Väkinäistä on, jos on halattava muodon vuoksi.
On tämä mielenkiintoista, mihin käytöstapoihin lopulta päädymmekään!
Ilmoita asiaton viesti
Elämme sikäli jatkuvassa retriitissä tässä onnellisessa hiljaisuuden maassa, että se on edelleen ihan askeleen päässä lähiöstä. Kunhan sen muistaa, jotain lienee on viellä siitä jäljellä, lähinnä geeniperimässämme. Maailman onnellisin kansa. Hiljaisen onnellisen kansan sydämiin on väen vängällä jo (liian) pitkään raivoisasti ajaettu ahneuskapitalismin, mauttoman sisältöteollisuuden sekä turhanaikaistakin turhemman roinan ns. taivasta. Kiinan turistiko sen kohta enää huomaa, että luonto ja hiljaisuus tekevät ihmisen oikeasti onnelliseksi. Olemme edelleen mettäläisiä, juurikansaa. Back to metsä, meri ja suo, suomaalaisten ainoaan oikeaan kirkkoon. Ei mulla muuta ;D
Ilmoita asiaton viesti
”6, Jari. Sen huomaa että ”tahkoa” on kierretty ja hiljaisuuden merkitys oivallettu.
Olen odotellut kertomustasi Siperian ja Aasian junamatkoista. Muistatko? Taidettiin vaihtaa ajatuksia tuosta Vapaavuoron puolella. Ei mullakaan muuta ;D Jatketaan harjoituksia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tahkosta ;D Matti matti, olin jo ihan unohtanut koko matkakertomusasian. Kiitos muistutuksesta. En saanut kaverilta niitä kunnon muistiinpanoja reisulta, mutta mulla on pari omaa, suppeampaa muistiinpanoa, joista kursin kasaan jonkinlaista tarinaa. Pikimmiten.
Ilmoita asiaton viesti
Hiljaisuus olisi hyvä. En edes olisi tarvinnut sinun huomauttamisiasi hiljaisuudesta.
Tapansa orjana muotoutuu tavallaan tuohon hiljaiseen ja juroon käytökseen.
Ulkomailla suomalainen ei kiitä, ei ainakaan kohteliaisuuksista, ulkomailla suomalainen on railakas ja estot pois oleva simasuu.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä näkökulma tuo hiljaisuuden yhteys orjana olemiseen ja jurouteen. Ehkä hiljaa ollenkin voi olla läsnä ja jurottamatta.
”Ulkomailla suomalainen ei kiitä, ei ainakaan kohteliaisuuksista, ulkomailla suomalainen on railakas ja estot pois oleva simasuu.”
Tuosta ajatuksestasi hiukan. Se saattaisi olla jo hieman vanhan aikainen.
Ajat ja tavat muuttuvat.
En halua nimetä, mutta maailmalla liikkuessa puheenaiheiksi ovat tulleet aivan uudet ”öykkärikansat”. Usein siihen liittyy se, että matkustamisen kulttuuri on uutta – kuten suomalaisten ”vodkaturistien” aikaan. Annan vinkin: Nykyisin maailmalla epäkohteliaaksi koetut matkailijat tulevat maasta, joka löytyy oikean käden puolelta ja läheltä, kun seisot kasvot pojoiseen.
Myös britit ovat aikamoisia, kovia ottamaan ainakin. Tosin britti ei unohda please-sanaa vaikka olisi maistissa – mukaan voi tulla muita nelikirjaimisia sanoja.
Ilmoita asiaton viesti
#7 Hiljaisuus voi olla joissakin kohdin kiusallista.
Kun taas, vanhat, toisiinsa hioutuneet pariskunnat, pystyvät olemaan hiljaa, tietäen, että toisen ilmeet, eleet ja kenties rykäisy kertovat, missä mennään.
Näitä pareja on nähty kahviloissa. Ilmapiiri on intensiivisen läsnäoleva, vaikka sanojen vaihtoa ei olisi lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sattui kerran tapaus Lokan tekojärvellä, kun eräkämpän oveen illalla koputti herrasmies ja kyseli, onko tilaa 4 hengelle jäädä yöksi. Sanottiin, että teretulmas.
Nämä herrat olivat ensimmäistä kertaa Suomessa ja illalla kun oltiin pihalla tupakilla, ei mitään ääntä missään, ei edes tuulevirettä. Se hiljaisuus kävi korvaan.
Herrat ihmettelivät: ”uskomatonta, kuinka hiljaista ja kaunista, en ole koskaan kokenut tälläistä”.
Nämä herrat olivat Ranskalaisia, he sitten loppujen lopuksi viihtyivätkin meidän kanssa 3 päivää, kalasteltiin, syötiin ja tottakai juotiin jne 😀
Ilmoita asiaton viesti
”Se hiljaisuus kävi korvaan.”
Juuri noin; hiljaisuus käy ”korviin” tai mieleen, tuntuu kiusalliselta ennen kuin siihen tottuu. Huomasin tuon aina erävaellusteni alussa.
Muistelo ranskalaisista: Olivat hiihtämässä UKK-puistossa. Muorravaarakan ruoktulla oltiin yhdessä. Poro veti tykötarpeita, muuten hiihtelivät perässä. Mukana olivat batongit ja punaviinit. Tuntui hiukan oudolta, mutta ymmärrettävältä. Suomalaisen erätunnelmaan kuului nötkötin veisteleminen puukonkärjellä – ja iltahömpsyt kuksasta.
Ilmoita asiaton viesti
#17 Korvaan käyvä hiljaisuus on mielenkiintoinen metafora hiljaisuudesta, joka tökkii, rapsuttaa ja rienaa korvaa.
Kun nyt päästiin ranskalaisiin turisteihin, niin todettakoon, että ranskalainen puolisoni tuli Suomeen parikymppisenä pojankloppina. Hän ihastui vanhempieni kotiin, elämäntapaan ja kenties tuohon hiljaisuuteenkin siinä määrin, että nyt ikämiehenäkin kaiholla muistelee aikoja, jolloin Suomi oli, niin oikeasti oli, hyvien ihmisten, luonnon kauneuden ja suussasulavan ruisleivän aikaa.
Meillä, lapsuuteni kodissa, ei patonkeja paistettu:))
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se hiljaisuus todellakin käy korvaan, unohdin mainita että silloin oli kevät, ei linnut laulanut, ei sääsket inissy, hiljaisuus oli kuin haudassa. Se oli näille herroille paras elämys koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän sitä hiljaisuutta todella joskus kaipaakin. Silloin pysyttelen kotona toosat kiinni, tai vaikkapa kävelehdin ja istuksin meren rannassa Koskaan en menisi paikkaan, missä on muita ihmisiö. Mitä järkee?
Ilmoita asiaton viesti
#), Marina: ”Koskaan en menisi paikkaan, missä on muita ihmisiö. Mitä järkee?”
Tiedätkö mistä erottaa suomalaisen ja vaikkapa italialaisen? Italialainen hakeutuu uimarannalla muiden ihmisten lähelle, suomalainen mahdollisiman kauaksi muista (haluaa olla rauhassa eikä halua häiritä muita) (=;
Ilmoita asiaton viesti
Ylipäänsä suomalaisen etäisyys toiseen on pidempi kuin muualla. Tulee kiusallinen olo kun joku tulee juttelemaan liian lähelle.
Muistan kun joskus Goan eteläosissa kävelin pitkin täysin autiota hiekkarantaa, sitten kaukana edessä näkyy tummana satojen ihmisten väkijoukko yhteen pakkautuneena. Kävelin katsomaan että mitä siellä tapahtuu: Ei siellä mitään tapahtunut, paikalliset olivat vain lähteneet viettämään päivää rannalla kylki kyljessä ahtaasti vaikka ympärillä oli kilometrien autiota rantaviivaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jep, jep. Luin uudelleen kommenttisi ja bonjasin: Ollaan vierivieressä vaikka ympärillä olisi tyhjää tilaa. Tosi hauska tilanne.
Tuota se kulttuuri ero juuri on. Suomalaiset olisivat levittäytyneet ja täyttäneet rannan sijoittumalla sinne tänne, omaan rauhaan, kauaksi mujista. Ymmärrettävää – miksi suotta tungetella kun voi olla yksikseen.
Ilmoita asiaton viesti
”He ovat löytäneet maan, jossa on turha turista joutavia, kun pienemmälläkin puheella pärjää.”
Osuit naulankantaan. Melkoinen matkailuvaltti meillä.
Ilmoita asiaton viesti
”10, Elle. Juuri noin.
Maailma muuttaa. Pidän toki puhumisesta, mutta iän ja matkojen myötä olen havainnut; että ei sitä aina tartte kälättää, kunhan on läsnä. Tosin jossain päin maailmaa tuo voi herättää hämmästystä.
Brasilialaiset ystäväni, joiden luona asuin, eivät ymmärtäneet kun halusin kerran lähteä läheiseen pizeriaan yksin, istumaan hiljaa ja juomaan oluen, katselemaan kuuta ja fundeeraamaan. ”Ei voi olla totta!, Yksin! Miksi?”
Ilmoita asiaton viesti
Kun Herra Räikkösen ajohommat taitavat tämän kauden jälkeen loppua tuossa marraskuussa olisi Kimi hiljaisena suomalaisena ihan ehdoton valinta retriittiä pitämään pohjoseen, kun kuulemma etsii uutta tekemistä.
Voi toki olla että on oppinut maailmaa kirrellessään ”huonoja” tapoja, halaukset sun muut mutta kuulemma smalltalk ei edelleenkään oikein suju tai siis suomeks sanottuna paskanjauhanta:)
Ilmoita asiaton viesti
Pari tuttua englantilaista tuli töihin Suomeen 1980-luvun lopulla. Heidät vietiin kapakkaan heti ensimmäisenä iltana työpaikan puolesta kymmenien muiden työntekijöiden kanssa. Ilta oli hilpeä ja suomalaiset pitivät iloisina ja avoimina seuraa uusille tulokkaille
Seuraavana aamuna tulokkaat menivät sitten töihin iloisina tervehtien työkavereitaan. Yllätys yllätys tunnelma olikin muuttunut ja työkaverit tuijottelivat joko kenkiään tai kattoon kovin vaitonaisina. Tulokaat jopa pelkäsivät, että mitä ihmettä sitä tulikaan edellis-iltana tehtyä tai sanottua, kuin noin myrtsinä oli koko porukka nyt.
Todellinen suomalainen luonne paljastui täten varsin nopeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Osaaminen ja yleinen taju toimii, vaikkei siihen paljon sanoja liittyisikään. Sitten ”tyhmäkin käy viisaasta kun on vaiti”.
Italian Puglian läänissä on enemmän vähäsanaisuutta kuin yleensä Italiassa. Ei ole Pugliassa eikä Suomessa kysymys sanojen suoltamisesta, kun on tarpeellista osaamista.
Ilmoita asiaton viesti
Pugliassa en ole tainnut käydäkään. Yksi suosikkipaikkani Italiassa on Cinque Terre Liquriassa. Paitsi että mahtava maisemiltaan, siellä myös asuu italialaisittain ”juroa ja totista” porukkaa. Olosuhteet ovat kauniin karut ja työskentely rinteillä sijaitsevilla viiniviljelmillä on ollut rankkaa. Olosuhteet muokkaavat ihmistä.
Ilmoita asiaton viesti
Hauskasti kirjoitettu tarina, mutta missä on tarinan clue … ehkä se oli siinä, että sitä ei ollut. Turhaan ollaan treenattu smootoolkkia, turhaan ollaan oltu nöyrinä, turhaan ollaan opeteltu lausumaan oikein … Seppo Räty sen kertoo koko olemuksellaan senkin puon nuolijat
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille kommentoijille. On kiva lukea matka- ym. kokemuksista. Ja eikun lisää vaan niin kauan kuin juttu on framilla.
Itselläni on herännyt kiinnostus tarkkailla kulttuureja ja miettimään, että turhaan me tuijotellaan kenkiämme (tuo toki on kulunut, mutta menneiltä ajoilta tosi vertaus). Suomalaisuudessa on yhtälailla hyvään kuin italialaisuudessa, meiltä vain puuttu Colosseum yms.
Pari poimintaa: Mirjami Parant, #25: Kivoja kokemuksia sinulla. Noin se menee; täytyy vain olla sitä mitä on ja syödä herkullista ruisleipää – ranskalaisetkin sitä arvostavat. Kannattaa pitää kiinni perinteitään, mutta ei jääräpäisesti aina. Sinulla on varmasti ko. asiasta omakohtaista koettua.
Lauri Kiiski, #20: Todella hauska ja osuva juttu. Tunnen itse tuon ”suomalaisuuden” nahoissani – aina kevyt syyllisyys kun on ottanut pari olutta (((( Ja eikös tuossa toteudu se vanha sanonta; kun juo illalla hilpeänä kaljaa, niin on aamulla kalpeana hiljaa.
Erityiskiitos Jussi Keskiselle # 27: Avartava näkemys. Niin se clue tai pihvi? Tarviikos sitä aina olla – jos runo on muuten hyvä ((((
Ilmoita asiaton viesti